"Hyvästi suomensarja-ainakin vuodeksi, SaPKo hankki itselleen sarjakauden ensimmäisen tasatuloksen otellessaan viimeistä kertaa suomensarjassa ainakin vuoden sisällä. Joukkue nousi nimittäin SM-sarjaan..."  Ote allaolevan kuvan kuvatekstistä.  Vuosi oli 1966.

 

SaPKo:n mestaruussarjaan nostanut joukkue-- KLIKKAA TÄSTÄ-->

 

Allaoleva kuva ja leike on ottelusta, jossa tehtiin SaPKo:n vieläkin voimassa oleva kaikkien aikojen yleisöennätys 5262 maksanutta katselijaa. Tämä tapahtui 27.2.1970.
Pentti Pennanen on alla kaventanut 2-1 Jorma Muikun syötostä Jokereita vastaan Helsingin jäähallissa.  Taustalla Jokerien Seppo Peräoja.  Ottelu on SM-sarjaa,   9.11.1969.
SaPKo avasi mestaruussarjakauden 1970 Talvisalossa, 18.10.1970.  Tässä TPS:n maalin tekee Matti Rautee vain 2 min. pelin jälkeen. SaPKo kuitenkin voitti ottelun ja nimivahvan TPS:n 3-2.  Edessä Paavo Tirkkonen.
Kuvassa SaPKo:n SM-sarjajoukkue 1970-luvun alussa.

Kuva SaPKo:n kesäharjoittelusta v. 1969. Maalissa Upon Pallosta siirtynyt, mutta savonlinnalainen Timo Viskari.

 

Kuvassa SaPKo:n kanadalaisvahvistus Danny Malone, joka toimi SaPKo:n pelaajavalmentajana SM-sarjassa 1970- luvun alussa. Tuli SaPKo:on HIFK:sta.

synt. 18.9.1940

SaPKo:n Paavo Tirkkonen valittiin vuoden 1968 Grenoglen talviolympialaisiin . Kuva on Suomen joukkueen Pohjois-Amerikan kiertueelta ennen kisoja.  Vasemmalta Veli-Pekka Ketola, Seppo Laakkio ja Paavo Tirkkonen.
Tiukannäköisiä mestaruussarjakiekkoilijoita. Tunnistatko pelurit?
Vesa Vainio ja se alkuperäinen SaPKo-logo.  Tosin vielä vanhemmassa on kiekkomailan tilalla jääpallomaila.
Runkomiehiä: Jyrki Turunen, Jorma Muikku ja Paavo Tirkkonen.
Legendaarinen SaPKo:n "rele".